| Tyrvään Tyyne helmikuun hangilla 2013 |
Se aika tuli kevättalvella 2012, jouduin luopumaan omasta rakkaasta siitostammastani Huhtitytöstä ja EU-tukien takia jouduimme hankkimaan korvaavan hevosen tukikauden loppuajaksi. Niinpä kysyin Lauralta Tyyneä lainaan ja sehän onnistui.
Sittenhän piti alkaa miettimään Tyynelle sopivaa oria. Tamma on mukavasti hieman erisukuinen ja sillä on alhainen sukusiitosaste. Monia oreja mietin ja pohdin, valinnan varaa olisi ollut. Kuitenkin pääkriteeriksi tuli erisukuisuus ja pitkän pohdinnan jälkeen J-puolen ori. Ratsujakin mietin ja vakavasti oli jo harkinnassa P-suunan ori, mutta koska tätä oria ei ollutkaan saatavilla siirtona, niin homma tyssäsi siihen. Toisaalta Tyynella on ihan kelpo raviennätys (juostu 5-vuotiaana 32,6) niin siksi juoksijapuolen ori tuntui houkuttelevalta. Päädyin 22,0-aikaiseen Kesä-Totoon, rakenteen ja suvun perusteella. Ratkaiseva tekijä oli myös se, että oria sai siirtona. Tyyne varsoi Lauralla toukokuun lopulla pienen ja kauniin tammavarsan Vili Pontevasta. Tyyne päästiin siementämään heti varsakiimaan ja se tiinehtyi hyvin.
| Tyyne maaliskuussa 2013 |
| Tyyne ja pihattokarva |
Tyynen laskettu varsomispäivä oli noin toukokuun puolessa välissä. Keväällä kovaa kohinaa aiheuttanut hevoseten herpesvirus sai hevoskansan (ravitouhuja lukuunottamatta) varpailleen ja kilpailuja peruttiiin sekä tallien välistä liikennettä kehoitettiin välttämään. Koska meillä oli tuolloin raveissa starttaavia hevosia, piti oma eläinlääkärimme hyvänä varokeinona rokottaa tamma tätä virusta vastaan. Samalla ell katsoi myös oliko Tyyne kantavana, koska se oli hänenkin mielestään kovin "pienivatsainen". No varsahan siellä oli :)
Olin pari viikkoa jo vahtinut Tyyneä öisin valvontakameran kautta. Kunnes perjantaina 31.5 iltapäivällä huomasin, että nyt oli tamman utareet tosiaan täyttyneet maidosta ja arvasin, että ens yönä varsoo. Jouni lähti tietenkin illaksi Riihimäelle raveihin... Otin Tyynen jo hyvissä ajoin sisälle ja se tuli ihan hirveetä vauhtia talliin. Ihan rauhassa se sinne jäi, mutta kamerasta katsoin, että noin kahdeksan maissa se oli tosi rauhaton. Luulin jo, että se varsoo heti siihen paikkaan, mutta varsa vaan luultavasti kääntyi. Tilanne rauhoittui, kunnes kahden maissa yöllä Tyyne varsoi. Kävin heti katsomassa varsaa ja tammaa, että kaikki hyvin ja jätin ne kahdestaan karsinaan. Menin vahtimaan kamerasta, että varsaa nousee ylös ja menee imemään. Mutta varsapa ei noussut. Yritti välillä, mutta ei päässyt ylös. Tyyne alkoi kuopimaan varsaa ylös, mutta se ei noussut. Menin herättämään Jounin ja menimme yhdessä talliin. Autoimme varsan ylös ja se pysyi hyvin jaloillaan ja liikkui. Syntymästä oli kulunut aikaa noin kaksi tuntia ja aloin heti lypsämän ternimaitoa tuttipulloon varsalle. Juotimme monta kertaa varsaa pullosta ja koitimme opastaa sitä tissille. Pikkuhiljaa se alkoi vähän ymmärtää mistä maitoa tulee.
| Maitobaari löytynyt |
| Tyyne ja varsa ulkona. Varsalla ikää 3 päivää |
| Varsa viikon ikäisenä |
| Kesäyö |
| Tyyne ja Kesis |
| Tyyne ja Kesäyö kesäkuun lopulla |
| Tyyne ja Kesis 13.7.13 uudella laitumella |
| Tyyne ja Kesäyö 30.10.13 |
Vähän haikealta tuntui syksyllä, kun tiesin Tyynen meillä oloajan loppuvan pian. Olimme Lauran kanssa sopineet, että Tyyne palaa hänelle, kun saamme varsan vieroitetua. Toisaalta ainahan se on helpotus kun hevosmäärä vähenee... Mielessä oli kuitenkin se, että miten Hillomunkki, joka oli kovin kiintynyt Tyyneen pärjää ja tietysti miten varsa suhtautuu siihen kun emä lähtee pois. Marraskuun puolivälissä vieroitimme Kesäyön omaan karsinaan yöksi, päivät ne olivat yhdessä tarhassa. Varsa sopeutui oikein hyvin omaan karsinaansa ja Tyynekin näytti tyytyväiseltä, kun sai syödä ruokansa rauhassa. Joulukuun alussa veimme Tyynen uuteen kotiinsa, Vammalaan. Siellä tamma saa jatkaa siitostamman työtään.
Hillomunkki ja Kesäyö jäivät kaksistaan ja oikein hyvin näyttää yhdessäolo sujuvan. Tätäkin kirjoittaessa, tammat pääsevät kesälaidunlohkolle. Eihän siellä mitään syötävää enää ole, mutta siellä ne päivittäin kuljeskelevat. Kesis ottaa aina hurjia pukki/kiitolaukkapätkiä ympäri peltoa ja Hillis juoksee "hoitovarsansa" perässä hieman hätääntyneenä...
Kiitos Lauralle ihanan ja mahtavan tamman lainasta! Ei noin viisaita ja fiksuja hevosia joka päivä tule vastaan. Ja kiitos Tyynelle tammavarsasta, josta toivottavasti tulisi edes puoliksi niin kiva ja kiltti kuin emästään!
*********************************************************************************
Tyyne kantakirjattiin R-suunnalle Teivossa 24.10.2012 ilman palkintoa, ratsastettavuuskokeella. Säkäkorkeus on 158cm ja pisterivi seuraavanlainen: 6-7-7/7-7=34
Lausunto:
| Tyydyttävät
tyypit, matalaryhtinen. Pyöreä pitkä runko, pitkä kaula, jyrkkä lapa,
lyhyt säkä, hieman huipukas lautanen, hyvät pitkät reisilihakset. Melko hyvin kestäneet jalat, oej polvessa sivuttaissiirtymä, vennot lyhyet ej vuohiset, takajalat hyväasentoiset. Hyvänpuoleiset lohkeilleet kaviot. Etujalkojen liikkeet ahtaat, oej kerii ja takajalkojen liikkeet ahtaanlaiset käynnissä, niukka yliastunta. Ahtaat suorat raviliikkeet. Käynti 7: Melko jouduttavaa. Ravi 6: Ei työnnä takaa riittävästi. Laukka 6: Puhdas, hieman ponneton. Ratsastettavuus: Yhteistyöhaluinen, tarkkaavainen, ei kanna itseään. Rohkea, luotettava, kiltti, rauhallinen. | |||||
| Kantakirjauskokeen muut pisteet: Luonne 9, liikkeet 6, ratsastettavuus 7 yht. 22p | |||||