Sivut

tiistai 26. marraskuuta 2013

10. Kaikenmaailman kuulumisia

Harmitta aina, kun hotain pientä kerrottavaa olisi, mutta aika ei millään tahdo riittää kaikkeen... Nytkin kello on jo vaikka mitä, mutta ystävän kannustuksesta pitää päivitellä tapahtumia :)

Waden kanssa käväistiin Porin startin jälkeen klinikalla, mutta samat vanhat piikitykset laitettiin ja hampaiden raspaus. Tuntui, että ei niistä hoidoista mitään ahaa-elämystä tullut. Viimeinen oljenkorsi oli meillä vielä jäljellä: olimme varanneet ajan Tuulia Luomalan hierontaa/käsittelyyn Wadelle.

Siellä tuli heti selväksi, että hevonen oli takapäästään/lantiostaan aivan vino ja takaosastaan myös lihasköyhä. Wadella on isot, laajat liikeradat ja se tarvitsee paljon enemmän voimaa voidakseen liikkua. Eli turha kuvitella, että vauhdit paranevat ilman kunnon pussihousuja! Kotiläksyksi tuli voimatreeniä, kiitolaukkaa, estehyppyjä ja puomeja selästä :) Että nyt se on sit viimeistään Jounin pakko tehdä mulle se kenttä ja hommata estekalusto... Että siis saadaan meidän ravuri radoille!

Peku eli Wiineri on ihan hyvässä mallissa myös. Nyt tällä viikolla on taas palattu arkeen rokotustauon takia ja mahdollista starttia katsellaan alkuvuodelle. Peku on kovin virtava ja Jouni on monta kertaa kiitellyt jarrukärryjä! Ilman niitä tuon hevosen valmennus näissä meidän olosuhteissa ei onnistuisi.

Kroisantti sai elämänsä ensimmäiset kengät jalkaansa pari viikkoa sitten. Ihan hyvä Rontti on ollut vuolla, mutta kuitenkin ajattelimme tehdä hoviseppämme Kallen työnteon mahdollisimman helpoksi ja kokeilimme ensimmäistä kertaa suun kautta annettavaa rauhoittavaa pastaa Rontille. Hyvin toimi aine ja ei ole koskaan ollut varsan kengitys noin helppoa!!!! Notkuttiin molemmat tallin käytävällä Jounin kanssa ihan toimettomina ja Kalle naputteli kangät varsalle :) Sangen helppoa! Rontti on ollut ajossa säännöllisesti ja Jouni on tyytyväinen!

Tammat ja varsa viettävät oloaan vielä laitumenkin puolella. Tosin mitään syötävää siellä ei ole, mutta on ainakin kuiva pohja oleilla. Kesäyö-varsa on vieroitettu yöksi omaan karsinaan ja kovin tyynesti se otti asian. Päivällä saa olla vielä emänsä kanssa. Tyyne lähtee meiltä eteenpäin muutaman viikon päästä. Saas nähdä miten Kesis ja Hillis pärjäävät kahdestaan? Kevättalveksi on taas tulossa uutta täydennystä talliin hevoskaartiin, mutta siitä sitten myöhemmin lisää :)

Jaimi on Annella ja mennyt kovasti eteenpäin! Voimaa alkaa löytyä ja nyt odotellaan lumentuloa ja vielä lisää voimatreeniä! Ensi vuoden kisakalenteriakin on jo katseltu.

Hillomunkki, Tyrvään Tyyne ja Kesäyö 30.10.13


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

9. Porin ravit

Perjantaina 1.11 lähdimme Jounin kanssa Poriin raveihin. Tällä kertaa starttivuorossa oli ruuna Wauhdikas. Tämähän on hevosen kolmas startti, jos koelähtö lasketaan mukaan. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, mutta jotain toiveita rahasijasta oli. Keli oli sateinen, mutta rata oli silti ihan hyvän tuntuinen.

Lämmityksessä Wade tuntui Jounin mukaan tosi hyvältä! Lämmitys jouduttiin ajamaan aika ajoissa, kun ennen ensimmäistä lähtöä oli kaksi ponilähtöä ja koelähtö. Mutta ei siitä varmasti mitään haittaa ollut hevoselle. Wadehan on ihan tosi hyväajoinen ja rauhallinen ravipaikalla, sen kanssa ei tarvitse jännittää että mihin se sinkoaa seuraavaksi. Porihan on aika eksoottinen ravirata, aika vilkas rautatie kulkee ihan valjastuskatoksien ja hiittisuoran takana ja samalla suunnalla tien takana on lentokenttä! Tälläkin kertaa muutama rahtikone laskeutui ja nousi lentoon ja äänet olivat sen mukaiset...

Startti meni jo alusta asti vähän huonosti kun Wade jäi jo heti lähdössä. Saman voltin hevoset olivat vähän missä sattuu ja Jouni luuli jo että lähtö otetaan takaisin, mutta siitä huolimatta lähtö hyväksyttiin. Wade ravasi ihan hyvin porukan puolessa välissä. Kärkihevoset menivät jonkin matkaa edellä. Väliajat olivat 36-pintaan. Pienen laukankin Wade otti, mutta antoi heti kyllä hyvin alas. Hevonen ravasi hyvin ja ihan tosissaan meni, mutta ei ne vauhdit vaan riitä! Tällä kertaa tuloksena 10 sija ajalla 39,7.
Wade maaliskuussa 2013 Forssan harkkaraveissa